aloita vuotesi erp-järjestelmän avulla

Mikset aloittaisi vuotesi Husky Intelligencen ERP-järjestelmällä?

Tämä vuosi alkaa olla lopuillaan ja me Husky Intelligencellä haluaisimme toivottaa hyvää uutta vuotta! Huskyn ERP on jo paljolti käytetty järjestelmä ympäri Suomen, mutta mikäli teidän yrityksessä ei ole vielä otettu käyttöön kyseistä järjestelmää, voin kertoa lyhkäisyydessään kolme suurinta syytä, miksi Husky Intelligencen ERP-järjestelmä on tärkeä.
 

Onko aikataulut ongelma? Automatisoi siis turhat työt!

 
Kuten moni jo tietää, on ERP-järjestelmä oiva apuri mikäli halutaan säästää nimenomaan aikaa. Kun ERP-järjestelmää aloitetaan käyttämään, käydään monesti läpi esimerkiksi se, mikä työ vie aikaa ja miksi näin on. Kartoitetaan myös kaikki muut työtehtävät ja niiden automatisoinnin mahdollisuus. Kun tarvittavat työt on automatisoitu, voi yritys nauttia järjestelmän tuomasta ajasta, ja käyttää sen hyödyllisemmin esimerkiksi asiakkaan hyväksi.

 

Husky Intelligencen ERP-järjestelmä siis automatisoimalla säästää aikaa. Automatisointi ei kuitenkaan ole ainut paikka, jossa ERP auttaa ajansäästössä. Toinen todella suuri osa järjestelmän tehokkuutta on tuplatäytön hoitaminen. Siis käyttäjän tarvitsee syöttää asiakastieto vain kerran järjestelmään, jonka jälkeen se kulkee käyttäjän mukana sitä mukaan, miten asiakaskeissi etenee.
 

Hoida asiakkaat tehokkaasti!

 
Voi olla melko rohkeaa väittää, että ERP-järjestelmällä yritys saa enemmän asiakkaita. Se on kuitenkin täysin mahdollista. Itse yrityksen tulee tietenkin tehdä se suurin työ, mutta järjestelmä vapauttaa siihen tarvittavan ajan. Kuten jo aikaisemmin mainitsin, ERP-järjestelmän pohjana on tehostaa yrityksen prosesseja tuottavammaksi. Tämä siis tarkoittaa esimerkiksi sitä, että järjestelmän avulla yritys voi tehostaa omia työvaiheita, saada ne kulkemaan nopeammin ja sitä kautta saada aikaa uusille asiakkaille. Koska järjestelmä myös mahdollistaa asiakastiedon keräämisen, helpottaa se myöhemmin aikaisemmissa sekä tulevissa keisseissä. Tietoa ei pelkästään hyödynnetä siis nykyisille asiakkaille, vaan käytetään myös esimerkiksi tilanteissa, joissa tulee arvioida työn kestoa tai hintaa uudelle asiakkaalle.
 

Tehokkaammat työvaiheet = enemmän voittoa

 
Tässä kohdassa on hyvä nitoa aikaisemmat hyödyt yhteen kertomalla tärkeimmästä ERP-järjestelmän tuomasta ominaisuudesta. Koska ERP-järjestelmä mahdollistaa automaation eri työvaiheissa ja näin mahdollistaa keskittymään palveluun ja asiakkaihin tarkemmin, tuo se myös tätä kautta yritykseen paremmat tuotot. Toiminnan tehostaminen on tärkeää jos haluaa pysyä kilpailukykyisenä ja sen takia kannattaakin aloittaa nyt uusi vuosi ERP-järjestelmän avulla!
 
Jos haluat tietää, miten voit valjastaa keinoälyn yrityksesi toiminnan tehostamiseksi, lue lisää toiminnanohjausjärjestelmästämme täällä!
 
Husky Intelligence on Tampereella, USA:ssa ja Iso-Britanniassa toimiva toiminnanohjausjärjestelmien palveluntuottaja. Kokemusta meillä on toiminnanohjausjärjestelmistä jo yli kymmeneltä vuodelta. Mikäli kiinnostuit, ota nyt yhteyttä ja voimme katsoa juuri teidän yrityksellenne sopivan ratkaisun.
 
Nyt ilmainen koekäyttö: Aloita Husky-ohjelmiston ilmainen koekäyttö tästä

No Comments

Sorry, the comment form is closed at this time.