Robotit tänäpäivänä Robotit tänäpäivänä? Uhka vai ystävä?   Jos ajattelet sanaa robotti, tulee mieleen herkästi humanoidirobotit tai robotit, joilla on ihmisen kaltaisia ominaisuuksia tai ulkonäköä. Me todella olemme tulleet pitkälle siitä mitä ensimmäiset robotit olivat, varsinkin niiden älykkyyden kannalta. Kaikkien uusien parannusten ja erikoisten ominaisuuksien kanssa alkaa väki miettiä, ovatko tämänpäivän sekä tulevaisuuden robotit ystäviä vai tulevia vihollisia? Humanoidirobotit Robottien konsepti on vanha, siis oikeasti vanha, melkein vuosisadan. Ensimmäinen robotti nimittäin...

Read More
Ohjelmistoarkkitehti

Oletko kyllästynyt projektielämään, perinteisiin IT-taloihin tai muuten haluat ottaa seuraavan askeleen urallasi? Kiinnostaako tuotekehitys ja mahdollisuus rakentaa itsesi näköinen työpaikka?   Haemme tulevia avainpelaajia pienen, kasvavan Web-tuotekehitystiimimme vahvistukseksi. Ennen kaikkea haemme oikeaa positiivista asennetta, oli kyse sitten uuden kehittämisestä, vanhan ylläpitämisestä tai asiakkaiden auttamisesta. Tiiminä pyrimme jatkuvasti parantamaan teknistä osaamistamme sekä työtapojamme ja edellytämme, että kaikki ottavat osaa toiminnan kehittämiseen.   Tehtävässä menestymiseen vaaditaan seuraavia asioita:   - Oikea asenne ja...

Read More
3D tulostuksen tulevaisuus

3D tulostuksen tulevaisuus - Miten se tulee muuttamaan markkinoita? Olet varmasti jo kuullut 3D tulostuksesta. Seuraavassa kirjoituksessa kuulet mitä on odotettavissa tulevaisuudelta 3D tulostuksen parissa. Se on nimittäin tullut jäädäkseen. 3D tulostuksen tulo markkinoille uudistaa ajattelutapaa Pitkälti jokainen on jo kuullut 3D printtaamisesta. Lehtiin nousee harva se päivä artikkeleita erilaisista uusista 3D printtauksista. On printattu vaatteita, toimivia aseita, leivoksia ja jopa kokonaisia taloja. Vaikka 3D tulostuksen tulokset kuulostavat uskomattomilta, on...

Read More
NFC

NFC - mikä se on ja miksi se kiinnostaa? Olet varmasti samaa mieltä kun sanon että ihmiset kaipaavat jatkuvasti helpompia keinoja elää arkielämäänsä.   Tämän NFC siru myös lupaa.   NFC on tullut jäädäkseen, ja sen kehityskaarta kannattaa seurata jatkuvasti. NFC tuo maailmaan helppoutta ja nopeutta Menet töihin, käytät oveen "läpyskää" jolla pääset sisälle. Käyt kaupassa ja maksat lähimaksulla ostoksesi. Menet salille, ja leimaat itsesi tunnille. Heilautat bussikorttiasi lukijaan. Tämä kaikki tapahtuu...

Read More

yrityksen tuottavuuden parantaminen   Yrityksen tuottavuuden parantaminen kokopäivätyönä - tai sitten ei Yrityksen tuottavuuden parantaminen on monesti vaikeaa. Ei pelkästään sen takia, että aikaa menee muihin töihin, vaan pääosin sen takia, ettei yritys meinaa mennä eteenpäin tai sen toimintapoja ei kehitetä. Toki, tämä kaikki on aikaavievää työtä, mutta useimmiten se palkitsee, kun saadaan hommat rullaamaan.  Kun alkaa analysoimaan yrityksen nykyistä tilannetta, on tärkeä kysyä muutama kysymys. Mitkä nykyiset...

Read More
Viestikeskus

Varastonhallinnan hyödyt Varastonhallinnan hyödyt Miten usein kuulet sinulle sanottavan, tai joudut itse sanomaan, että ”varaosaa ei juuri nyt ole varastossa, vaan sitä joudutaan odottamaan muutama päivä”. Kalliita ja harvoin tarvittavia varaosia ei toki kannata omassa varastossa säilyttää pölyttymässä, mutta tiedätkö miten paljon tavaraa varastossa pitäisi olla, että edes suurin osa keikoista voitaisiin hoitaa kerralla kuntoon, ilman uutta käyntiä varaosan saapumisen jälkeen? Tyytyväinen asiakas tilaisi varmasti mielellään lisää...

Read More
automaattinen viestintä

Automaattinen viestintä Automaattinen viestintä - Sinulle on yksi uusi viesti Matkapuhelinten kehittyessä 90-luvulla, niihin saatiin ominaisuus, jonka avulla voitiin lähettää lyhyitä viestejä toiseen matkapuhelimeen. Ei tarvinnut enää soittaa, vaan saattoi kirjoittaa 160 merkkiä pitkän viestin ja lähettää sen. Tämä helpotti monenlaisissa tilanteissa, joissa puhelimeen vastaaminen oli hankalaa. Viestin tiedot myös säilyivät vastaanottajan puhelimessa siihen asti kunnes viesti poistettiin. Alkuun oli jännittävää saada viesti ja vastaus lähtikin usein nopeasti...

Read More
Viestikeskus

Toiminnanohjausjärjestelmän käyttöönotto Ota käyttöön toiminnanohjausjärjestelmä Oletko kekseliäs Pelle Peloton, joka rakastaa tutkia ja ihmetellä mitä toiminnanohjausjärjestelmän konepellin alta löytyy? Haluatko säätää ja rakentaa itse haluamaasi kokonaisuutta ja katsoa mihin rahkeesi riittää toiminnanohjausjärjestelmän konfiguroinnissa? Jos et tunnista itseäsi noista edellä olevista lauseista, ei hätää. Toiminnanohjausjärjestelmän käyttöönotto ei tarvitse olla oma tehtäväsi, vaan toimittajan ja tilaajan yhteinen projekti.   Toiminnanohjausjärjestelmän saa varmasti myös edellä mainitulla tavalla, jossa toimittaja lähettää tilaajalle vain...

Read More
Asiakasviestintä

Asiakaskokemus  ja asiakasviestintä ovat nousseet vuosien saatossa entistä tärkeämmäksi asiaksi. Kilpailuilla aloilla asiakaskokemus voi monesti olla ainut erottautumiskeino, joten siihen keskitytään nykyään vahvasti. Erilaisia asiointikanavia kehitetään jatkuvasti ja asiakasviestintää hiotaan koko ajan. Minkälaisia mahdollisuuksia toiminnanohjausjärjestelmät tarjoavat asiakasviestintään ja raportointiin asiakkaan suuntaan?     Automaattiset tilaviestit   Asiakkaan informoiminen työn eri vaiheista ja mahdollisista viivästyksistä luo luottamusta sekä läpinäkyvyyttä. Automaatio mahdollistaa helpon viestinnän asiakkaan suuntaan samalla, kun työntekijä kuittaa työvaiheita sekä...

Read More
johdon raportointi

Datan määrä yrityksessä kasvaa jatkuvasti ja järjestelmien kehittyessä dataa kerätään yhä enemmän. Datalla ei sinänsä tee mitään, mikäli sitä ei osata hyödyntää ja esittää oikeassa muodossa. Raportointi onkin olennaista menestyvässä liiketoiminnassa. Tärkeä tekijä yrityksen menestymisen kannalta on johdon raportointi.   Laskutus on siirtynyt tänä päivänä lähes kokonaan sähköiseksi. Vielä on kuitenkin paljon eroja siinä, miten laskut tehdään tai miten laskut muodostuvat. Parhaimmillaan laskut muodostuvat automaattisesti tehdyistä töistä...

Read More