Valitse oikea ERP-järjestelmä

Vaikka ERP-järjestelmä on nykypäivänä melko yleinenkin järjestelmä, on kuitenkin vielä yrityksiä jotka eivät tätä järjestelmää ole ottanut käyttöön. Yksi suurimmista syistä liittyy varmasti siihen, kuinka pitkä ja vaativakin prosessi voi olla ERP-järjestelmän valinta, varsinkin jos asiasta vastaa yrityksessä henkilö, jolle aihe ei ole tuttu tai jos palveluntarjoaja ei osaa antaa oikeita työkaluja ja apuja ERP:n valinnassa.   Tässä blogitekstissä käymme läpi sitä, mitä kaikkea tulee huomioida kun...

Read More
Koneoppimisen ja keinoälyn ennustukset

Vuosi 2019 on alkanut jo kovaa vauhtia ja ennustuksia teknologian liittyen vuonna 2019 ja yleisestikin tulevaisuudessa seurataan jatkuvasti. Monet tahot tuovat esille samoja asioita, mutta syystä. Mitkä ovat siis vuoden 2019 ennustukset koneoppimisen ja keinoälyn saralla?   1.Yritysten mukaantulo   Vaikka keinoälyn ja koneoppimisen on nähty vaikuttavan jo pari vuotta myös yrityspuolella, on sen ennakoitu tulevan suuremmin mukaan vuonna 2019. Yritykset voivat odottaa esimerkiksi koneoppimisen kautta toimivaa ERP-järjestelmää, joka...

Read More
SaaS ERP

ERP tulee sanoista Enterprice resource planning, mutta mistä nimi SaaS tulee? Se muodostuu tietenkin sanoista Software as a service, eli järjestelmä joka toimii pilvessä toisinkuin vanhemmat järjestelmät, jotka tuli asentaa koneelle. Hyvä esimerkki SaaS-järjestelmästä on Microsoftin Office 365.   Miksi valita juuri SaaS-pohjainen ERP-järjestelmä?   Tiedätkö jo miksi valita juuri pilvessä toimiva ERP normaalin koneelle asennettavan sijasta? Erot näiden kahden version kesken ovat olleet suosittu tutkimuskohde jo kauan aikaa.   Suurin...

Read More
Tehokkuuden mittaaminen liikkuvalla palvelualalla

Tässä muuttuvassa maailmassa on liikkuvalla palvelualalla toimivan yrityksen jatkuvasti tärkeämpää ymmärtää kuinka tehokasta yrityksen palvelu on ja kuinka se selviytyy nykyisellä konseptillaan markkinoilla. Mikäli yrityksellä ei tehokkuuden mittaamiseen tarvittavia laitteita ole, on sen vaikea seurata omaa toimintaansa ja sen tuottavuutta. Mitä sitten tulisi yrityksen seurata ja miten?   Tuottavuus pohjana   Kun yritys toimii alallaan, on sen peruspohjana oltava se, että yritys on tuottava. Kuitenkin yrityksen tuottavuus, sen ymmärtäminen...

Read More
ERP:n ominaisuudet

On selvää että ERP-järjestelmästä voi olla paljon hyötyä. Se parantaa yrityksen prosesseja ja auttaa säästämään rahaa ja aikaa. Kaikki tämä tietenkin kuulostaa hyvältä - mutta mitä ominaisuuksia se oikeasti sisältää?   Tämänkertaisessa blogissa paneudumme siihen, mitkä ovat top 10 ominaisuutta Husky Intelligencen toiminnanohjausjärjestelmässä.   1. Palvelusopimukset   Tämä on yksi suosituimmista ominaisuuksistamme järjestelmässä. Nimittäin luomalla palvelusopimuksia yritys saa automaattiset tiedotukset toistuvista töistä, eikä sen tarvitse hakea niitä erikseen järjestelmästä. Palvelusopimukset myös auttavat...

Read More
Yrityksen uudenvuoden lupaukset

Taas on saatu edellinen vuosi päätökseen ja sen takia onkin hyvä tehdä uudenvuoden lupaukset. Nämä lupaukset ovat monesti jollain tavalla itsensä parantamiseen liittyviä, siispä miksi et käyttäisi sitä hyväksi myös yrityksessäsi?   Tässä blogitekstissä esittelemme ideoita, joita jokainen voi hyödyntää omien uudenvuoden yrityslupausten luomisessa.   Keskity kokonaisuuteen   Uutena vuotena voit luvata keskittyväsi asioihin yrityksessä, jotka ovat kaikista tärkeimpiä. Kysy itseltäsi oikeita kysymyksiä, kuten se miksi lähdit juuri tälle alalle? Mikä...

Read More
aloita vuotesi erp-järjestelmän avulla

Tämä vuosi alkaa olla lopuillaan ja me Husky Intelligencellä haluaisimme toivottaa hyvää uutta vuotta! Huskyn ERP on jo paljolti käytetty järjestelmä ympäri Suomen, mutta mikäli teidän yrityksessä ei ole vielä otettu käyttöön kyseistä järjestelmää, voin kertoa lyhkäisyydessään kolme suurinta syytä, miksi Husky Intelligencen ERP-järjestelmä on tärkeä.   Onko aikataulut ongelma? Automatisoi siis turhat työt!   Kuten moni jo tietää, on ERP-järjestelmä oiva apuri mikäli halutaan säästää nimenomaan aikaa. Kun...

Read More
toiminnanohjausjärjestelmä kiinteistöalalle

Kiinteistöalalla liikutaan paikasta toiseen jatkuvasti. Myös aikataulumuutokset ovat tuttuja jokaiselle tämän alan edustajalle. Sen takia tiedon tulee liikkua reaaliaikaisesti väen mukana, ja tulee olla hyödynnettävissä nopeasti päätöksenteon apuna. Myös erilaiset raportit helpottavat myöhempiä tarkistuksia siitä, monelta on missäkin työ tehty, mikäli asiakkaalla on kysyttävää asiasta. Mikäli nämä asiat eivät ole kunnossa kiinteistöalan yrityksellä, voi siitä nopeasti tulla ongelma, joka näkyy kaikkialla työntekijöistä asiakkaihin.   Tässä blogissa käymme...

Read More
toiminnanohjausjärjestelmä turvallisuusalalle

Turvallisuusalan yrityksille on sanomattakin selvää, että arkaluontoinen data tulee säilyttää turvassa. Ei siis riitä että Pena pitää niitä arkistoituna lukollisessa kaapissa, mistä niitä on vaikea hyödyntää asiakasta varten, vaan tieto tulee olla helposti löydettävissä, mutta turvassa. Tämä saattaa monella turvallisuusalan yrityksellä syntyä ongelmaksi, mikäli tietoa ei osata tai pystytä hyödyntämään asiakastilanteissa, vaikka se tieto nimenomaan auttaisi ensisijaisesti asiakasta.   Tässä blogissa käymme läpi, miten ERP-järjestelmämme taipuu juurikin...

Read More
Toiminnanohjausjärjestelmä huoltoalalle

Huoltoalan yritykset ovat varmasti tottuneet siihen, että työpäivän aikana pitää muistaa yhtä sun toista. Mitkä välineet tulee ottaa mukaan ja mitä kaikkea kohteessa piti tehdä? Nämä kysymykset ovat varmasti jokaiselle tuttuja, mutta varsinkin jatkuvasti muuttuvassa huoltoalan ympäristössä ne ovat jokapäiväinen riesa. Miten toiminnanohjausjärjestelmä helpottaa nimenomaan huoltoalan yrityksen päivittäistä elämää?   Seuraavaksi käymme läpi sen, miten ERP-järjestelmämme taipuu juurikin huoltoalan tarpeisiin.   Muuttuvan työympäristön siunaus   Niinkuin alussa jo mainitsin, on huoltoalalla...

Read More