Työnohjaus

Tuntikirjaus Tuntikirjaus - prosessien nopeuttaja?   Tuntikirjaus saattaa nostaa karvat pystyyn monelle. Tuntilaput ja excel-taulukot ovat tuntien raportoinnissa arkipäivää vielä monessa yrityksessä. Kerran kuussa täytettävät tuntilaput ja niiden palautus esimiehelle vie kuun vaihtuessa aina muutaman tunnin aikaa, kun muistelee missä kuukauden aikana tulikaan käytyä ja tulikos pysäköinnistä maksaakin jotain. Virheiden ja unohdusten määrä kasvaa, kun tuntien kirjaus on manuaalinen prosessi ja kerran kuussa palautuvat tuntilaput voivat tuottaa isojakin...

Read More
Työnohjaus

Viestikeskus Viestinnän tärkeyttä yrityksen toiminnassa on korostettu jo useamman vuoden. Viestintää on eri tyyppistä, kuten sisäistä viestintää, ulkoista ja tietysti kriisiviestintää. Kaikki näistä ovat omanlaisia ja vaativat viestinnän toteuttajalta osaamista ja taitoa, jotta siitä olisi hyötyä. Viestikeskus Nykyisin on paljon käytössä myös automaattista viestintää, jolla pyritään korvaamaan sellainen viestinnän osa-alue, joka ei vaadi kovin erikoisia viestinnän taitoja. Hyvänä esimerkkinä vaikka se, että halutaan kertoa asiakkaalle että työ tai...

Read More
Työnohjaus

Työnohjaus on kiinteä osa tehokasta toiminnanohjausjärjestelmää (ERP). Monesti monipuolisella toiminnanohjausjärjestelmällä voidaan hoitaa työtehtävät myynnistä laskutukseen, mutta työnohjaus on näkyvä osa varsinkin liikkuvan työvoiman ohjauksessa. Kun työvoiman hallinta on hoidettu tehokkaasti ja oikeat tekijät ovat löytyneet oikeille töille, niin on aika ottaa tehot irti työnohjauksesta. Minkälaisia etuja tehokkaalla työnohjauksella saavutetaan ja miten Husky Intelligence vastaa työnohjauksen tarpeisiin?   Työtehtävien tilat ja nopeat muutokset   Työnohjauksessa tieto on avainasemassa. Husky Intelligence...

Read More
Työvoiman hallinta

Työvoiman hallinta on paljon muutakin kuin työvuorojen suunnittelua. Huskyn toiminnanohjausjärjestelmässä työvoimaa ovat tietenkin työntekijät, mutta myös erilaiset koneet ja laitteet. On tärkeää, että oikeille henkilöille on varattu työlle esimerkiksi oikea ajoneuvo sekä oikeat laitteet. Tehokkaalla työvoiman hallinnalla saavutetaan kustannustehokkuutta sekä vähennetään virheitä ja suoraviivaistetaan prosesseja.     Oikeat tekijät oikeaan paikkaan   Työntekijöillä on usein erilaista osaamista ja kokemusta. Esimerkiksi huoltoliikkeillä voi olla sähkömiehiä, automaatioasiantuntijoita, mekaanisen kunnossapidon ammattilaisia ja monia...

Read More
Toiminnanohjausjärjestelmän vaihto

työn optimointi Optimointi tarkoittaa optimiarvon tai -määrän, tai yleisemmin parhaan vaihtoehdon etsimistä. Työn optimoinnin avulla käytössä olevien resurssien hyödyntäminen voidaan suunnitella mahdollisimman toimivaksi ja kustannustehokkaaksi. Työn optimointi ja sen määrittely Husky :ssa työn optimointi perustuu eri ratkaisuvaihtoehtojen älykkääseen ja automaattiseen arviointiin keinoälyn avulla. Periaate prosessissa etenee niin, että ensin määritellään se mitä halutaan optimoida (palvelutasoa, kustannuksia, luotettavuutta, toimitusaikaa, tai näiden kombinaatiota, jne.), jonka jälkeen tiedot vapaana olevista resursseista...

Read More
Husky Intelligence

Sopimustenhallinta   Sopimustyöt haltuun! Kevätaurinko lämmittää ja valaisee jo korkealta. Taas yksi talvi alkaa taittua kevääksi. Mutta mitä kaikkea kevään aikana pitikään tehdä? Asiakkaiden laitteille piti tehdä kaikenlaista huoltoa ja kunnostusta, mutta Excel-tiedosto, johon toimenpiteet on listattu, on toimiston toisella tietokoneella. Onneksi työntekijät muistavat missä kävivät viime keväänä ja tai mitä siellä tekivät, vai muistavatko? Entä miten olikaan sovittu laskujen kanssa? Sisältyivätkö varaosat sopimukseen vai saiko kaiken laskuttaa?...

Read More
Husky Intelligence

Asiakkuudenhallinta CRM   Asiakkuudenhallinta CRM tehostaa toimintaasi   Husky Intelligencen Asiakkuudenhallintajärjestelmä on luotu niille, jotka haluavat ottaa kaiken irti yrityksestään. Taipuva järjestelmämme varmistaa tiedonkulun tarkasti asiakastiedon luomisesta laskutukseen asti varmistaen, että jokainen asiakas tullaan huomioiduksi sekä lyötyä kaupaksi.   Monissä järjestelmissä on kankeutta esimerkiksi siinä, kuinka paljon pystyt tietoa asiakkaasta lisäämään. Moni järjestelmä myös vaatii raportit yhdessä pohjassa, kuten word tai Pdf. Husky Intelligencen järjestelmä taipuu tässäkin asiassa ihan omaan luokkaansa!...

Read More
Työvoiman hallinta

Toiminnanohjausjärjestelmän hankinta Kasvua yhtiön toimintaan   Osakeyhtiölaissa on pykälä, joka menee näin: ” Yhtiön toiminnan tarkoituksena on tuottaa voittoa osakkeenomistajille, jollei yhtiöjärjestyksessä määrätä toisin.” Tämän virkkeen ajatus toimii myös muissakin yhtiömuodoissa, mikäli poissuljetaan voittoa tavoittelemattomat yhdistykset.   Virke on sinänsä hyvin yksiselitteinen, selkeä ja helposti ymmärrettävä. Hankalaksi asian tekee se, miten yritys saadaan tuottamaan voittoa. Yleensä kannattavan ja voittoa tuottavan yrityksen pohjana on selkeä ja hyvin suunniteltu toimintamalli, sekä palvelusta...

Read More
Työnohjaus

Huoltokirjasta puhuttaessa monilla tulee ensimmäisenä mieleen se pedantisti tai vähemmän pedantisti täytetty vihkonen, joka löytyy yleensä auton hansikaslokerosta. Tosin nämäkin alkavat nykyään olemaan entistä enemmän sähköisessä muodossa. Miten huoltokirja sitten liittyy toiminnanohjausjärjestelmään ja minkälaisia hyötyjä se tuo tullessaan?     Historiatiedot ohjaavat toimintaa   Tehokkaista toiminnanohjausjärjestelmistä tulisi aina löytyä huoltokirja, josta käy ilmi asiakkaan työkohteelle tehdyt toimenpiteet suoritusaikoineen. Kuten hyvin tiedetään, niin kunnossapito on laitteiden ja koneiden kustannustehokkuuden, luotettavuuden ja...

Read More
Toiminnaohjausjärjestelmän-valinta

Palvelusopimukset asiakkaan näkökulmasta Meidän asiakkaiden riemuksi yhä useammin tuntuu, että yritykset ottavat meidät tosissaan. Välillä jopa tuntuu, että meidät oikeasti halutaan asiakkaaksi  sekä pitää asiakkaana ja että meistä jopa kilpaillaan. Asiakkuudenhallinta ja asiakkaan ymmärtäminen on nostettu monen yrityksen kärkihankkeeksi. Yrityksen toiminnan täytyy perustua asiakkaan tarpeiden ja ostokäyttäytymisen ymmärtämiseen. Palvelualoillakin yllättäen asiaan on herätty vähän jälkijunassa. Esimerkiksi koneiden ja laitteiden huollossa palveluntuottajalla vieläkin valitettavan usein hämärtyy niinkin yksinkertainen asia...

Read More